Kasvattaja Jorma Rissanen

Ensimmäiset tuttavuudet koiriin, suomenpystykorviin, sain jo polvenkorkuisena. Isälläni oli hänen harrastuksensa vuoksi metsästyskoiria ja veljeni sai isäni myötävaikutuksella oman Tosi-kennelin, jonka kantanarttu Ruskan Tosi oli Suomen muotovalio.

Nuori kanakoiramies...Tosi-metsästäjät!

        Ensimmäisiä tuttavuuksia koiriin...                        Kuulas jahtipäivä Ruskan Tosin kanssa!

Sen jälkeläisillä minäkin pääsin metsästämään ja niitä kouluttamaan. Mieleenpainuvimmat olivat Tosi Jermu ja Tosi Saku, viimemainittu oli myös viimeisin pystykorvani.


Jermun kanssa olin metsällä 1970 Kuusamossa, jossa sain ensikosketuksen kanakoiraan, joka oli karkeakarvainen saksanseisoja Inka.

Silloin minussa alkoi kyteä kanakoirakipinä ja vuonna 1990 ostin kolmivuotiaan pointteriuroksen Tegews Chigin, "Bobin", joka oli varmaan minulle onnenpotku, sillä Bobi aloitti kouluttaa minusta seisovan lintukoiran kasvattajaa.

Jo ensimmäinen metsästyspäivä alkoi metsoseisonnalla - epäurheilijamaisesti pudotin. Puoli tuntia myöhemmin Bobi seisoi teeriparvea, josta veljeni ampui yhden. Tämän jälkeen totesin pointterin omistajan vastuun kunnioittaa riistaa. Välttämätöntä ei ole saada saalista, vaan nauttia todellisesta flow-tunteesta, jonka koulutettu koira meille suo.

Hold your horses...

Voikin sanoa huolien haihtuvan, kun näkee tulisen pointterin flow-tilassa seisovan metsolle ja jäljittävän sitä ja saavan useamman seisonnan, jonka jälkeen avance ja kunnialaukaus metsän ukolle! Muistella illalla broilerinkoipea syödessä sitä kaunista näkyä ja flow-tunnetta päivän jahdissa.

Bobin ohella olen saanut paljon tietoa monilta ystäviltä, joita kanakoiraharrastus on tuonut mukanaan. Voinen mainita heistä Frejan "kummit", monien suuresti kunnioittamat Erik ja Paula Anttisen sekä Helena Ryynälän. Heidän matkassaan olen saanut nähdä muiden englantilaisten kanakoirien toimintaa niin metsällä kuin pellolla.

Uskomattomin tapaus sattui Iisalmen metsäkoeiltana Jyrkällä. Olimme metsästysmajan pihalla ja keskustelimme niitä näitä. Huomasin Frejan kadonneen. Vihelsin ja näin sen tulevan noin kolmenkymmenen metrin päästä luokseni, taputin tottelevaista tyttöä. Kun silmä vältti, niin taas se katosi. Johan on kumma? Vihelsin!! Samassa ampaisi ukkometso tiheiköstä ja Freja hetken kuluttua perästä. Mutta ennen kuin kukaan tajusikaan, Jorma Revon Fredi & kumppanit saivat metson kiinni; niksnaks - paisti oli valmis.

Helena tarjosi illalla todella hyvän metsopaistin.
Onpa hauska kertoa iltanuotiolla juttu, jota on vaikea uskoa!

JR.

 Kasvattaja ja joulupossu

Jorma ja joulupossu - Jorma takana...

Metsästystoverin ajatuksia Jormasta ja Frejasta